Yhteistyössä mukana rakennusliikkeet Sierak Oy ja Jerodos Oy

Etusivu

Lehdistö

 

LATAA AKKREDITOINTILOMAKE TÄSTÄ


Kurt Ratia 8.1.2011

Juniorien ja naisten rallisarjalla onnistunut avaus

Kilpailijat olivat tyytyväisiä Mäntsälässä järjestettyyn juniorien ja naisten uuden rallisarjan ensimmäiseen osakilpailuun, SRV Mäntsälä – ralliin. Pehmeät penkat vaikeuttivat ajamista, sillä niistä ei voinut ottaa tukea. Ensimmäisellä ja toisella erikoiskokeella suistui autoja reitiltä ja osaan tuli teknisiä vikoja, jotka vähensivät SM-pisteille pyrkijöiden määrää. Vaikka kilpailusta ennen ensimmäistä taukoa oli poissa lähes 20 autoa, käytiin SM-pisteistä tiukka kamppailu.

Nuorten SM-sarjaa johti ensimmäisellä tauolla pienemmässä sarjassa Olli Lahti, NokUA. Toisena oli Jani Laaksonen, MäntsMK.

Erikoiskokeet kolme ja neljä ja viisi eivät muuttaneet järjestystä. Osanottajien vähyyden vuoksi olivat SM 1 ja SM 2 sarjat yhdistetty. Vastakkain oli V 1600 sarjan vakioauto, jolla Olli Lahti ajoi ja trophy-luokan Suzuki, jota Jani Laaksonen ohjasi.

- Sain auton sopivasti ennen kisoja ja päätin kokeilla, miten vakiolla voisi yltää SM-pisteille. Auto olikin ihan mukava ja sillä on hyvä sarjaa jatkaa, Olli Lahti kertoi. Hän aloitti moottoriurheilun jokkisautolla jo 15-vuotiaana ja on ajanut myös sprinttiä ja rallia. Tavoite on päästä tulevaisuudessa pitkälle.

Jani Laaksonen ajoi autollaan ensimmäisen rallin, joten ajokki oli vielä hieman auto.
- Välillä vei auto miestä eikä mies autoa, mutta muutoin meni kisan ihan hyvin, Jani totesi maalissa.

Isommassa SM3-sarjassa käytiin tiukka sekuntitaisto Matias Kauppisen, SaaUA ja Teemu Asunmaan, AlavUA kesken. Se ratkesi Asunmaan hyväksi, sillä Kauppinen putosi aikarangaistuksen vuoksi toiseksi, vaikka oli nopein kaikilla viidellä erikoiskokeella. Kolmanneksi tuli tasaisesti ajanut Ville Haarala.

- Auto oli uusi, mutta oli silti hyvää ajaa. Kamppailu voitosta oli ankara, Teemu Asunmaan totesi. Hän toivoi SM-sarjaan lisää kilpailijoita, kuten F-ryhmän kisoissa on.

Asunmaa totesi ajavansa kisan kerrallaan ja toivoi, että ek-kilometrejä olisi enemmän. Mäntässä ajettavassa seuraavassa osakilpailussa niitä on jo 80, mikä on kolmekymmentä enemmän kuin Mäntsälässä ajettiin.

Matias Kauppinen oli ajoonsa tyytyväinen, mutta totesi, että tuli tehtyä pieni inhimillinen virhe, joka vei voiton.

Naisten SM-sarjan johtoon nousi Minna Lindroos jo ensimmäisellä erikoiskokeella. Hanna Yrjölä – Elo ajoi ulos EK 1:llä ja Jaana Hämäläisen ja Kirsi Sjölundin kisa päättyi tekniikan pettämiseen.
Tauolla tultaessa johdossa Minna Lindroos, toisena Saari Lääti ja kolmantena Elina Toivola. Järjestys oli sama kuin ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen.

Tilanne jatkui samana eikä muuttunut viimeiselläkään erikoiskokeella, joten Minna Lindroos voitti ensimmäisen osakilpailun. Hänellä on aikaisemmilta vuosilta 1998 SM. Nyt hän on palannut ralliin muutaman vuoden tauon jälkeen.

- Sarjaan olisi mukava saada lisää kilpailijoita ja ek-kilometrejä voisi olla hieman enemmän. Seuraavaksi on harjoiteltava risteysajoa. Siinä tuli nyt turhan paljon virheitä ja turhia peruutuksia, Minna Lindroos totesi maalissa.
Hän ajaa sarjan kokonaisuudessaan ja tavoitteena on mestaruus.

Mäntsälässä ajettiin myös BMW Original – sarjan ensimmäinen osakilpailu. Marko Pulkkinen ja Timo Bäckin voittivat vuorotellen esikoiskokeita, mutta Bäck sain nimiinsä kolme erikoiskoetta viidestä ja voitti 14 sekunnilla Pulkkisen.

– Tätä luokkaa on mukava ajaa. Se on tasavertainen, koska kaikilla on samanlainen auto. Niinpä taidot ratkaisevat eikä auto, Bäck totesi. Tavoitteena on uudistaa vuoden 2008 mestaruus.

AKK:n lajipäällikkö Henrik Frank totesi Mäntsälässä, että uudistuneen SM-sarjan tavoitteena on tarjota nuorille ajajille mahdollisuus mestaruuteen ja harrastuksen vahvistamiseen.
- Nyt edetään pienin askelin. Täällä oli sarjan ensimmäinen kisa, joka onnistui hyvin.

Olosuhteet talvirallille olivat hyvät, pakkasta oli muuta aste ja sää pilvipoutainen. Kilpailijat kiittivät reittiä mielenkiintoiseksi ja haastavaksi. Yleisöä oli paikoitellen varsin runsaasti erikoiskokeilla, mikä osoittaa rallin olevan suosittu ajanviete.

SRV Mäntsälä-rallin yhteydessä ajettiin myös lisäluokat.
Historic-autojen yleiskilpailun voitti Harri Koskela, HyUA ja myös voitti H10 – luokan, H11 – luokan voitti Sami Vuorinen, MäntsMk. Trophy – luokan T12 voitti Jorma Laakso, RiiUA.
Yleisen luokan yleiskilpailun voitti Arto Juolahti, KaUA, joka voitti myös Y13 – luokan. FN15 – luokan Jere Rekola, LahUA. A-juniorien yleiskilpailun voitti Tuomo Wirman, OriUA ja B – juniorien Jarno Junnila, RUA.

Epäviralliset tulokset: Nuoret: SM2: 1) Olli Lahti, NokUA – Rauno Väyrynen, NokUA, Peugeot 206 42.20,0, 2) Jani Laaksonen- MäntsMK – Juha Laaksonen, MäntsMK Suzuki Swift GTI 42,56,8.
SM3: 1) Teemu Asunmaa, AlavUA – Tomi Ikonen, NilUA, BMW 325i 38.23,0, 2) MATIAS Kauppinen, SaaUA – Jukka Ruotsalainen, SaaUA, Opel Astra Gsi 16V 38.54,6 (aikarang. 1 min.),
3) Ville Haarala, UAU – Marko Hietanen, HyUA, Seat Ibiza GTI 39,04,2.
Naisten SM, SM6: 1) Minna Lindroos ESRC – Anita Koponen, ESRC, Honda Civic Type-R 39.22,6, 2) Sari Lääti, HamUA – Jari Nukarinen HamUA, Opel Ascona 40.34,3, 3) Elina Toivola, KuortUA – Asko Sairanen, AlavUA, Toyota Altezza RS 200 42.37,2.
BMW Original: 1) Timo Bäck, LapUA – Pasi Kari, LapUA, BMW 325i 39.15,4 2) Marko Pulkkinen, LMM – Sami Kauppinen, LMM, Toyota Corolla GT 39.29,2, 3) Mika Rahkonen, ValUa – Marko Näremaa, ValUA, NMW 325i 39.50.3.
Historic ja Trophyt: 1) Harri Koskela, HyUA – Juha Jauhiainen, HyUA, Ford Escort 1600 40.40,7, 2) Sami Vuorinen, MäntsMK – Timo Peltonen, MäntsMK Fors Escort Mexico40.41,0, 3) Tomi Tikanmäki LpRT – Antti Mäkeläinen, UAU Saab 96 V4, 41.09,9.
Yleinen: 1) Arto Juolahti, KaUA – Pasi Nurmi, KaUA, Mitsubishi Evo 9, 35.43,9, 2) Jarmo Mikkonen, RDT – Hannu Ervasto, SaloUA, Mitsubishi Lancer Evo 10, 36.27,7, 3) Jere Rekola, LahUA – Tero Jäntti, LahUA, Mercedes Benz 190E, 37.12,4, 4) Riku Nikkinen, MäntsMK – Pasi Törmä, RiiUA, Ford Escort RS 2000, 37.17,8.
A-juniorit: Tuomo Wirman, OriUA - Esa Vanhala, OriUA, Ford Escort RS 2000, 37.52,2, 2) Ilpo Suorela, HyUA – Jorma Aksela, RDT, Opel Astra Gsi 16V, 40.16,1 3) Jaakko Saharinen, AL-Myrskylä – Antti Heinänen, AL-Myrskylä, Toyota Starlet, 40.30,0.
B-juniorit: 1) Jarno Junnila, RUA – Mika Kittelä, RUA, BMW 325i, 41.22,8, 2) Kimmo Rusila, RiiUA – Tero Ruottinen, KannMK/UA, 41.30,4, 3) Jyrki Hämäläinen, SiAk – Ilkka Tykkä, NuUA, BMW M3, 42.23,8.
 

 



Kurt Ratia 28.12.2010

Mäntsälä valmiina mestaruusralliin

Lumipenkat reunustavat erikoiskokeita

Vuoden 2011 rallikausi alkaa nuorten ja naisten SM-kilpailujen osalta SRV Mäntsälä –rallilla 8.1., joka ajetaan hyvissä talvisissa olosuhteissa. Pakkanen on vahvistanut tiepohjat ja erikoiskokeita reunustavat puolen metrin, paikoin jopa korkeammat, lumipenkat.
- Olosuhteet ovat talvirallille hyvät. Reittiä on aurattu ja pidetty avoinna, jotta se olisi hyvässä kunnossa kisapäivänä, ratamestari Pertti Laaksonen kertoo.
Lunta on riittävästi ja kun suojakelejä ei ole ollut, ovat penkat vielä pehmeitä ja upottavia. Ralliautolla ei voi ottaa penkasta tukea, jos ei tule suojasäätä, joka tiivistäisi lunta. Niinpä ajaminen vaatii erityistä huolellisuutta ja keskittymistä.
Mäntsälän Moottorikerho on yhteistyökumppaneineen tehnyt parhaansa saadakseen rallille hyvät puitteet. Erikoiskokeita on viisi ja vastuu niiden järjestelyistä on annettu naapuriseuroille. Yhteistyötä on tehty jo useita vuosia, sillä harvan seurat voimavarat riittävät koko kisan järjestämiseen omin voimin.
- Tutustumme erikoiskokeisiin niistä vastuun ottavien seurojen kanssa. Vastuullinen seura huolehtii tarvittavista järjestelyistä, kuten ennakkoilmoituksista reitin varren asukkaille, suljettavista teistä sekä turvallisuusasioista, selvittää Laaksonen yhteistyön kuvioita.
Jo ennen joulua tutustuivat Heinolan UA:n edustajat erikoiskokeeseen, jonka seura hoitaa. Kari Kukkamäki on EK:n päällikkö, Jari Kauppi turvapäällikkö ja Anneli Kauppi, joka on EK:n kakkospäällikkö ja työskentelee EK:n maalissa. Järjestelyihin ja tuleviin tehtäviin tutustui nuoremman polven edustajana Eetu Kukkamäki. Hän piti rallia mielenkiintoisena ja monipuolisena harrastuksena. Kaikilla ei ole mahdollisuutta kilpailla, mutta kisojen järjestäminen on myös tärkeää ja antoisaa.

SRV Mäntsälä –ralli avaa uudistuneen juniorien ja naisten mestaruussarjan. Uudistuksen tavoitteena on antaa yhä useammalle rallin harrastajalle mahdollisuus osallistua sarjaan halvemmalla kalustolla kuin aikaisemmin. Rallin juniorimestaruussarjassa ajetaan kuusi osakilpailua.
Naiset ajavat oman mestaruussarjansa juniorien sarjan osakilpailuissa.


Kuva: Kurt Ratia

Heinolan UA:n edustajat neuvottelussa ratamestari Pertti Laaksosen (pöydän päässä etualalla) kanssa Juustoportin kahvilassa. Eetu Kukkamäki (vas.), Anneli Kauppi sekä Jari Kauppi ja Kari Kukkamäki tarkistavat vielä suunnitelman yksityiskohtia. Niihin kuuluu myös riittävä aurauskalusto, kuvassa tosin leluina.


Kurt Ratia 8.12.2010

Ilmoittautuminen SRV Ralli Mäntsälään alkanut

SRV Mäntsälä Ralli ajetaan lauantaina 8.1.2011. Se on Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan avauskilpailu ja tuo esille tulevaisuuden rallinimet. Samassa yhteydessä ajetaan myös Naisten SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu.
Ilmoittautuminen kisaan on jo alkanut ja se päättyy 28.12.10. Odotettavissa on tasokas nuorten kisa, jossa koko sarjassa pääsee paras mestariksi kilpailuluokasta riippumatta.
Joulu katkaisee arjen rutiinit, joten lähipäivinä odotellaan runsaasti ilmoittautumisia. Myös Mäntsälän Moottorikerhon järjestelykoneisto työskentelee täydellä teholla, voidakseen viettää rauhallisen joulun.
Kilpailukeskus on kirkonkylässä Hepolan koululla ja lähtöpaikka osoitteessa Keskuskatu 10 eli entisen S-marketin piha. Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille klo 11.01.
RSJM-luokkia on 3 ja samoin NSM-luokkia. Muita luokkia on seitsemän. Niistä mainittakoon Historic-autojen luokat sekä BMW Original-sarjan oma luokka. Myös F-ryhmän autoille on omat luokkansa, joten ralliin on mahdollista osallistua hyvin erilaisilla ajokeilla. Tämä lisää kilpailun mielenkiintoa ja tarjoaa katsojille paljon seurattavaa.
Rallireitin pituus on 133 kilometriä ja erikoiskokeiden pituus on 53 kilometriä. Vuoden ajasta johtuen joudutaan viimeinen erikoiskoe ajamaan pimenevässä hämärässä.
Reitti on hyvässä kunnossa, sillä pakkanen on jäädyttänyt tiepohjat kestäviksi.
Rallin järjestäjän yhteistyökumppaneina ovat rakennusliikkeet Sierak Oy ja Jerodos Oy. Vauhdissa ovat myös mukana Järvenpään Auto-Arita, SEO Monninkylä; Mäntsälän kunta, Projektiurakointi FI Oy ja Gramo Finland sekä Lysimox ja TMN – consulting.

Rallin VIP-paketti mainio yrityslahja

Rallista kiinnostuneille yrityksillä on nyt mainio mahdollisuus muistaa asiakkaitaan, liikekumppaneitaan, henkilökuntaa ja muita sidosryhmiä hieman erikoisemmalla joululahjalla. Mäntsälän Moottorikerho myy SRV Mäntsälä ralliin VIP-paketteja hintaa 80 euroa per henkilö.
Paketti sisältää rallin seuraamisen erikoiskokeella, kuljetukset ja ruokailun sekä tutustumisen kilpailukeskukseen. Suuremmista joukoista voi pyytää tarjouksen.
Lisätietoja VIP – paketeista saat soittamalla Terolle 040 577 3729 tai lähettämällä s-postia koskinenjenni@luukku.com.


 

Kurt Ratia 8.11.2010

RSJM-rallisarja alkaa tammikuussa

SRV Mäntsälä Ralli ensimmäinen osakilpailu

Nuorten kiinnostusta ja mahdollisuutta osallistua ralliin pyritään lisäämään ensi vuonna ajettavalla Rallin Suomen Juniorimestaruussarjalla (RSJM). Siihen kuuluu kuusi osakilpailua, joista ensimmäinen ajetaan Mäntsälässä loppiaisen jälkeen eli lauantaina 8.1.2011.
Sarjan yhteydessä ajetaan myös naisten SM-pisteistä (NSM). Sarjan kilpailut ovat heillä Keravan SM-rallia lukuun ottamatta samat kuin junioreilla.


Nyt ovat siis säännöt uudistettu ja sarjaan toivotaan lisää ajajia. Luokkia SM-sarjassa on kolme nuorten ja kolme naisten luokkaa. Rallissa on lisäluokkia 13, joista yksi on BMW Extreme-luokka, joiden osakilpailut ajetaan vain Mäntsälässä ja Mäntässä. Niinpä rallitaitojaan pääsevät kokeilemaan muutkin kuin SM-sarjoihin ilmoittautuneet ajajat. Rallia seuraavalla yleisölle tarjotaan katsottavaa koko päiväksi.

Haastavat erikoiskokeet

– Erikoiskokeita on viisi ja niiden yhteispituus on noin 53 kilometriä. Ne ovat tiestöltään monipuolisia ja haastavia ajaa. Pisimmät erikoiskokeet ovat yli 10 kilometriä. AKK:n turvatarkkailija Pekka Järvinen on tarkastanut reitin ja hyväksynyt sen. Kaikkiaan on rallin pituus 132 kilometriä, ratamestari Pertti Laaksonen kertoo.
Kilpailun johtajana on Eija Roti ja järjestelytoimikunnan puheenjohtajana Teuvo Teurokoski, joka toimii myös kilpailun reittijohtajana. Apulaisratamestarina toimii Eero Mattila. Järjestelyt ovat edenneet hyvin ja aivan suunnitelmien mukaan.

Mäntsälän Moottorikerho tarjoaa yrityksille VIP – paketteja, joihin sisältyy pääsy hyviin katselupaikkoihin.
Rallin järjestäjän yhteistyökumppaneina ovat rakennusliikkeet Sierak Oy ja Jerodos Oy. Vauhdissa ovat myös mukana Järvenpään Auto-Arita, SEO Monninkylä; Mäntsälän kunta, Projektiurakointi FI Oy ja Cramo Finland.

Uusi polttoainesääntö

Jokainen sarjan osakilpailu on tekijänsä näköinen korostaa AKK ohjeissaan järjestäjille. Näin taataan myös ajajien mielenkiinto sarjaa kohtaan.
Kaikille sarjan ralleille on yhteistä uusi polttoainesääntö, joka astuu voimaan 2011. Sen mukaan kilpailijat joutuvat tankkaamaan ensisijaisesti huoltoasemilla normaaleista polttoainemittareista.
Uusi sääntö on otettu Mäntsälässäkin huomioon ja valitun ratkaisun uskotaan toimivan hyvin.
RSJM - luokkien ja NSM - luokkien osakilpailut ovat seuraavat:
8.1.2011 SRV Mäntsälä Ralli Mäntsälässä, 29.1.2011 Mänttää 200-ajo Mäntässä, 26.2.2011 48. Oulu-ralli Oulussa, 14.5.2011 Black Rocket-ralli Janakkalassa, 7.9.2011 Kerava SM-ralli Keravalla (nuottikilpailu) ja 15.10.2011 Kaakkois-Ralli Haminassa.

Kokenut järjestäjä

Mäntsälän Moottorikerho ry on yhteistyökumppaneineen järjestänyt useita moottoriurheilutapahtumia, rallikilpailuja ja jäärata-ajoja sekä endurokilpailuja moottoripyörille jo vuodesta 1964. Ensimmäisen juniorien SM-rallin seura järjesti vuonna 1989. Vuosina 2003, 2005 ja 2007 ajettiin Mäntsälässä nuorten SM ja Lady Cup rallit.



 

Vauhdissa mukana


Järvenpää
SEO Monninkylä
Vaakuna

 

Sivujen toteutus: Marko Laine (www.teamlaine.com)