XXXV Kärhänlenkki 6.9.2009 - Enduron SM-osakilpailu
MäntsMK logo

Lehdistö

MäntsMK

Ylös

 

MäntsMK logo

Kurt Ratia 1.9.2009

Kärhän lenkillä kilpaillaan myös merkki- ja kerhomestaruuksista

Seitsemän joukkuetta on ilmoitettu epäviralliseen merkkimestaruuskilpailuun. Se ajetaan sunnuntaina 6.9. Mäntsälässä kauden toiseksi viimeisessä SM-osakilpailussa, joka on samalla XXXV Kärhän lenkki.
Enduropyörien merkkimestaruuskilpailu on vielä epävirallinen, mutta Kärhän lenkin järjestäjä. Mäntsälän Moottorikerho, pyrkii kisalla lisäämään mielenkiintoa lajia kohtaan. Mestaruuskilpailuun on ilmoitettu neljä moottoripyörämerkkiä, joista yhdellä on neljä joukkuetta.
SM-kisojen yhteydessä ajetaan Mäntsälässä myös kerhomestaruudesta. Sitä tavoittelee 17 joukkuetta. Eniten joukkueita eli neljä, on ilmoittanut Mäntsälän Moottorikerho.

Reittiä lyhennetty

Osanottajia on virallisen lähtöluettelon mukaan 268. Määrä on niin suuri, että järjestäjät päättivät lyhentää reittiä, jättämällä kaksi maastokoetta pois, jolloin kukaan ei joudu ajamaan pimeässä. Maastokokeita on nyt kahdeksan. Kilpailukeskus Riihenmäessä Einontiellä Etevan kuntayhtymän tiloissa ja kentällä, jonne ajavat tulevat tauolle ja huoltoon. Kilpailussa on keskitetty huolto.
Kisa alkaa klo 9 ja alustavan arvion mukaan ensimmäinen kilpailija on maalissa noin kello 14.50.

Endurokoululaiset antavat näytöksen

Kilpailukeskuksen lähistöllä on rajoitetusti pysäköintitilaa. mutta yleisöllä on mahdollisuus seurata kilpailua maastokokeella neljä, joka on Linnalan teollisuusalueella Kivapihan tontilla.
Mäntsälän Moottorikerhon endurokoululaiset esittäytyvät maastokokeella. He ovat paikalla klo 10 jälkeen. He ajavat reitin läpi hyvissä ajoin ennen ensimmäisen kilpailijan saapumista.
Tarkemmat tiedot kilpailusta ja reitistä selviää käsiohjelmasta, joka tulee myyntiin torstaina seuraaviin paikkoihin: HANX:n myymälä, Mäntsälän keskustassa, Lahdentie 23, Ravintola Hirvenkruunu, Mäntsälän keskustassa, Liedontie 35, Juustoportti, Mäntsälän Pohjoinen liittymä, Pohjoinen Pikatie 8, Shell, Mäntsälän Pohjoinen liittymä, Pohjoinen Pikatie 1.
Sunnuntaina 6.9 2009 käsiohjelman on myynnissä kilpailukeskuksessa, Etevan tiloissa Riihenmäen alueella.

Mukana maan parhaimmisto

XXXV Kärhän lenkkiin SM-kilpailun osallistuvat lähes kaikki maan kärkiajajat. Mukana on myös MM-sarjassa ajavia, joten odotettavissa on tiukka ja mielenkiintoinen kilpailu. Mäntsälän Moottorikerhon ajajista parhaiten SM-sarjassa on menestynyt Miko Mellin, joka on luokassa A 125 neljäntenä.
Mielenkiintoista on myös seurata miten Marko Koli, Petri Koli ja Sami Koli menestyvät Kärhän lenkillä ja omissa luokissaan.



Kurt Ratia 1.9.2009

Sponsorin ajatuksia Kärhän lenkistä

Kärhän lenkki on tunnetuimpia endurokisojamme

– Kärhän lenkki on Päijänteen ympäriajon jälkeen tunnetuimpia endurokisoja. Se on vanha kisa ja perinteistä Suomi-enduroa. Maastot Mäntsälän alueella ovat hyvät kunnon perusendurolle, jossa ajajien taidot punnitaan, Timo Niemitalo määrittelee tämän vuoden toiseksi viimeisen SM-endurokisan, XXXV Kärhän lenkin.
Kilpailu ajettiin ensimmäisen kerran 1964. Aluksi se järjestettiin joka vuosi, mutta myöhemmin joka toinen vuosi. Sunnuntaina 6.9. ajetaan kisa 35:nen kerran. Järjestäjänä on kaikkina vuosina ollut Mäntsälän Moottorikerho apujoukkoineen. Kisan perustaja Pertti Kärhän on vielä mukana ajajien yhdyshenkilönä ja osallistuu talkoisiin.
– Kisan järjestäminen joka toinen vuosi, on mielestäni hyvä ratkaisu meille kaikille, niin ajajille kuin järjestäjille ja heidän tukijoilleen. Timo Niemitalo toteaa.
Hän arvelee, että kisan suosioon on myös vaikuttanut enduroharrastuksen laajuus Etelä-Suomessa. Suuret harrastajajoukot ovat Uudenmaan, Hämeen ja Kymenlaakson alueella, jossa myös on asutuksen painopiste.

Harrastuksen kautta yrittäjiksi


Orimattilalainen Timo Niemitalo harrasti yhdessä veljensä Teemun kanssa 1980-luvulla enduroa Orimattilan Toiveen riveissä.
Teemu ylsi kansallisella tasolla nuorten kisassa SM-pronssille ja Timo oli mukana kerhojoukkueessa, joka voitti SM-pronssia. Lisäksi veljeksille kertyi kokemusta kansainvälisistä kisoista MM- ja EM- tasolla sekä 6-päivän ajoista. Vankasta kokemuksesta oli hyötyä, kun he vuonna 1985 perustivat yhteisen yrityksen Motopalvelu Niemitalo Oy:n, joka tunnetaan myös kisojen sponsorina, kuten tämän vuoden Kärhän lenkin pääsponsorina.
– Eihän tämä ole yrittäjälle helppo ala, mutta samalla periaatteella toimivat useimmat eurooppalaiset alan yritykset. Lajin harrastamisen kautta saatu kokemus on sellainen pääoma, että sitä on koulunpenkiltä vaikea saada, Timo ja Teemu korostavat.

Harrastus lisää suosiotaan

Uudet ikäryhmät ovat koko maassa siirtymässä enduron pariin. Naisten kiinnostus on myös huomattavasti lisääntynyt. Endurosta on tullut koko kansan harrastus.
Maassamme on endurossa tällä hetkellä kaksi selkeää koulukuntaa. Toiset panostavat MM-sarjaan ja hakevat kansainvälistä menestystä ja toiset keskittyvät SM-tasolle. Kilpailukausi menee osittain päällekkäin, mutta monet MM-sarjaa ajavat ehtivät myös kotimaan sarjaan mukaan.
– Kokonaisuuden kannalta tilanne on hyvä. Laji on saanut lisää nuoria harrastuksen pariin. Mäntsälässä ja täällä Orimattilassa on nuorisotyö vahvaa. Moottoripyöräurheilu, enduro ja motocross on myös liikunnallinen laji. Pelkkä ajaminen ei yksin riitä, vaan kunnosta on pidettävä huolta. Motoriikkaa pitää kehittää jo lapsena kiipeilyllä ja vaikkapa polkupyörä-crossilla, Timo Niemitalo sanoo.
Hän toivoo kuntien ymmärtävän moottoripyöräharrastuksen merkityksen ja järjestävän moottorikerhoille mahdollisuuden rakentaa harjoitteluratoja huoltoalueineen. Tällöin olisi harrastusten järjestäminen ja opastaminen nykyistä helpompaa.

Huoltotyöhön panostettu

Motopalvelu Niemitalo myy KTM- ja Husaberg ja Yamaha-pyöriä sekä lisäksi mönkijöitä sekä ajovarusteita. Useamman merkin edustus ei ole ongelmallista. Mitä enemmän pyöriä on esillä yrityksen kotisivuilla internetissä, sitä paremman kuvan asiakas saa toiminnasta. Internetin merkitys myyntityössä on viime vuosina selvästi lisääntynyt.
KTM on maassamme enduropyörien merkkijohtaja. Se on sellaisenaan jo lähes valmis kilpapyörä. Varaosat ovat halpoja ja niitä on saatavilla.
– Olemme panostaneet huoltoon, sen nopeuteen ja luotettavuuteen. Jos vaikka mäntä menee torstain harjoitusajoissa ja kisat ovat lauantaina tai sunnuntaina, pyrimme siihen että pyörä on kunnossa. Joskus olemme antaneet lainapyörän, jotta kuski on päässyt ajamaan, yrityksen huolto-osastosta vastaava Teemu Niemitalo kertoo.


Kuva: Kurt Ratia Teksti: Teemu ja Timo Niemitalo
Teemu ja Timo Niemitalo perustivat yhteisen yrityksensä kotikaupunkiinsa. Orimattila on hyvällä paikalla. Liikenneyhteydet toimivat ja internetin kotisivut tavoittavat kaukanakin olevat enduron harrastajat.


Kurt Ratia 1.9.2009

Kärhän lenkillä kilpaillaan myös merkki- ja kerhomestaruuksista

Seitsemän joukkuetta on ilmoitettu epäviralliseen merkkimestaruuskilpailuun. Se ajetaan sunnuntaina 6.9. Mäntsälässä kauden toiseksi viimeisessä SM-osakilpailussa, joka on samalla XXXV Kärhän lenkki.
Enduropyörien merkkimestaruuskilpailu on vielä epävirallinen, mutta Kärhän lenkin järjestäjä. Mäntsälän Moottorikerho, pyrkii kisalla lisäämään mielenkiintoa lajia kohtaan. Mestaruuskilpailuun on ilmoitettu neljä moottoripyörämerkkiä, joista yhdellä on neljä joukkuetta.
SM-kisojen yhteydessä ajetaan Mäntsälässä myös kerhomestaruudesta. Sitä tavoittelee 17 joukkuetta. Eniten joukkueita eli neljä, on ilmoittanut Mäntsälän Moottorikerho.

Reittiä lyhennetty

Osanottajia on virallisen lähtöluettelon mukaan 268. Määrä on niin suuri, että järjestäjät päättivät lyhentää reittiä, jättämällä kaksi maastokoetta pois, jolloin kukaan ei joudu ajamaan pimeässä. Maastokokeita on nyt kahdeksan. Kilpailukeskus Riihenmäessä Einontiellä Etevan kuntayhtymän tiloissa ja kentällä, jonne ajavat tulevat tauolle ja huoltoon. Kilpailussa on keskitetty huolto.
Kisa alkaa klo 9 ja alustavan arvion mukaan ensimmäinen kilpailija on maalissa noin kello 14.50.

Endurokoululaiset antavat näytöksen

Kilpailukeskuksen lähistöllä on rajoitetusti pysäköintitilaa. mutta yleisöllä on mahdollisuus seurata kilpailua maastokokeella neljä, joka on Linnalan teollisuusalueella Kivapihan tontilla.
Mäntsälän Moottorikerhon endurokoululaiset esittäytyvät maastokokeella. He ovat paikalla klo 10 jälkeen. He ajavat reitin läpi hyvissä ajoin ennen ensimmäisen kilpailijan saapumista.
Tarkemmat tiedot kilpailusta ja reitistä selviää käsiohjelmasta, joka tulee myyntiin torstaina seuraaviin paikkoihin: HANX:n myymälä, Mäntsälän keskustassa, Lahdentie 23, Ravintola Hirvenkruunu, Mäntsälän keskustassa, Liedontie 35, Juustoportti, Mäntsälän Pohjoinen liittymä, Pohjoinen Pikatie 8, Shell, Mäntsälän Pohjoinen liittymä, Pohjoinen Pikatie 1.
Sunnuntaina 6.9 2009 käsiohjelman on myynnissä kilpailukeskuksessa, Etevan tiloissa Riihenmäen alueella.

Mukana maan parhaimmisto

XXXV Kärhän lenkkiin SM-kilpailun osallistuvat lähes kaikki maan kärkiajajat. Mukana on myös MM-sarjassa ajavia, joten odotettavissa on tiukka ja mielenkiintoinen kilpailu. Mäntsälän Moottorikerhon ajajista parhaiten SM-sarjassa on menestynyt Miko Mellin, joka on luokassa A 125 neljäntenä.
Mielenkiintoista on myös seurata miten Marko Koli, Petri Koli ja Sami Koli menestyvät Kärhän lenkillä ja omissa luokissaan.



Kurt Ratia 26.8.2009

SM-enduro kiinnostaa

Kärhän lenkille lähes 300 ajajaa

Mäntsälässä sunnuntaina 6.9. ajettava SM enduron osakilpailu, XXXV Kärhän lenkki, kiinnostaa enduroajajia. Määräaikaan mennessä oli kisaan ilmoittautunut 278 ajajaa. Määrä on suurin mitä Kärhän lenkille on koskaan osallistunut.

– Osanottajamäärä on suuri, mutta vastaa odotuksiamme. Järjestäjille ei kilpailijamäärä tuo paljoa lisätyötä, sillä jokainen kisa rakennettaan huolella ja tarvittaessa ollaan vain pitempään töissä, kilpailunjohtaja Pekka Aalto toteaa.
Olosuhteet ovat tällä hetkellä hyvät. Sateita ei ole ollut ja reitti on hyvässä kunnossa.

XXXV Kärhän lenkki kiinnostaa, sillä SM-luokkien kärkiajajat ovat ilmoittautuneet kisaan.
SM A 125luokassa ovat mukana johdossa oleva Salpausselän Moottorikerhon Pentti Nurminen. toisena oleva NMK:n Riku Nikander ja neljäntenä oleva Mäntsälän Moottorikerhon Miko Mellin.

SM A250 4t-luokkaan on ilmoittautunut yhdeksän kärkiajajaa. Johdossa on Sipoon Moottorikerhon Jari Mattila, toisena Hämeenlinnan Jari Pulkkinen sekä kolmantena K-SMK:n Matti Kauppinen.
Mäntsälän Moottorikerhosta ovat mukana sarjassa kahdeksantena oleva Petri Koli ja loukkaantumisista toipunut Sami Koli, joka on SM-sarjassa sijalla 20. Hänen tiimikaverinsa Mika Karma, RiMPKK, on sarjassa kuudentena.

Myös avoimessa luokassa ovat mukana kaikki SM-sarjan kärkiajajat. Sarjaa johtaa J-SMK:n Petteri Silvan, toisena on NMK:n Roni Nikander, kolmantena SiMK:n Valtteri Salonen ja neljäntenä Porvoon ME-Racingin Oskari Kantonen. Mäntsälän Moottorikerhoa edustava Markus Holm on sarjassa sijalla 16.

Kärhän lenkki on vaativa kisa, joka on haaste myös B- ja C- sekä Veteraaniluokan ajajille. B-luokkiin on ilmoittautunut yhteensä 84, C-luokkiin 80 ja veteraaniluokkiin 46 ajajaa. A-luokissa on 68 kilpailijaa.



Kurt Ratia 25.8.2009

Mäntsälän SM endurossa ajetaan merkkimestaruudesta

Tämän vuoden SM-enduron toiseksi viimeisessä osakilpailussa, XXXV Kärhän lenkillä, ajetaan ensimmäistä kertaa epävirallinen enduropyörien merkkimestaruus. Kilpailuun voivat ottaa osaa niin maahantuojien kuin yksityistiimien joukkueet.

– Idea on hyvä. Sen tavoitteenahan on lisätä ajajien kiinnostusta enduroa kohtaa. Mielestäni Mäntsälässä ovat järjestäjät oikealla asialla, sillä merkkimestaruuskilpailu sopii hyvin mukaan kerhojoukkuekisan lisäksi, Timo Niemitalo toteaa. Hänellä on kokemusta endurosta jo lapsuusvuosilta alkaen katsojana, ajajana Päitsillä ja huoltojoukoissa mukana olleena ja enduropyörien maahantuojana. sekä nyt Kärhän lenkin pääsponsorina.

Niemitalo muistuttaa, että merkkimestaruudella on Euroopassa pitkät perinteet ja se on Kuuden päivän ajossa edelleen hyvin arvostettu kisa.

– Merkkijoukkuekilpailu on aina ollut maailmalla hyvin arvostettu kisa. Meilläkin se varmasti lisäsi kiinnostavuutta ja myös yleisön mielenkiintoa enduroa kohtaa, Kärhän lenkin perustaja ja Päijänteen ympäriajon viisinkertainen voittaja Pertti Kärhä sanoo.

Hänellä on kokemusta kansainvälisistä endurokisoista, sillä hän ajoi aikoinaan monta vuotta Jawan joukkueessa muun muassa Keski-Euroopassa. Joukkueessa oli myös muita mäntsäläläisiä ajajia.

– Voitimme kerran Kuuden päivän ajossa merkkimestaruuden omalla joukkueellamme. Se oli hieno ja arvostettu saavutus, Kärhä muistelee.

Mäntsälän merkkijoukkuekisaan voi ilmoittaa useamman joukkueen. Mukana voi siis olla kärkiajajista muodostuvia joukkueita ja tulevaisuuden lupauksista sekä innokkaista harrastajista koottuja joukkueita.

Kärhä ja Timo Niemitalo korostavat merkkimestaruus – ja sanoin kerhojoukkuekilpailujen merkitystä enduroajajien ja harrastajien yhteishengen luojina. Molemmat kilpailut antavat lisäarvoa harrastukselle.

Timo Niemitalo kertoo TEAM Motopalvelun ilmoittavan joukkueen tai pari. Pertti Kärhä toivoo, että muutkin maahantuojat ja tiimit olisivat kiinnostuneita merkkimestaruudesta.

Merkkimestaruusjoukkueet ilmoitetaan viimeistään kaksi päivää henkilökohtaisten ilmoittautumisen päätyttyä.

XXXV Kärhän lenkki, SM-enduro 6.9.09 Mäntsälässä. Järjestää Mäntsälän Moottorikerho.



Kurt Ratia 31.7.2009

SM-enduron reitti valmis

XXXV Kärhän lenkki ajetaan 6.9.

Kauden toiseksi viimeisenä SM-sarjan endurokilpailuna 6.9. ajettava XXXV Kärhän lenkki on viimeistelyä vailla valmis.

– Reitti noudattaa monin paikoin vanhoja tuttuja uria. Niitä kunnostetaan talkoovoimin. Heinikot niitetään ja sillat korjataan sekä muutoinkin varmistetaan, että reitti on turvallinen ajaa, reittimestari Mika Marila kertoo.

XXXV Kärhän lenkki, jonka järjestää Mäntsälän Moottorikerho, ajetaan alkuperäisistä suunnitelmista poiketen kokonaan Mäntsälän kunnan alueella, koska lupien hakeminen on ollut nopeampaa ja edullisempaa.

Kilpailukeskuksena on Mäntsälän kirkonkylässä Riihenmäessä oleva Etevan eli entisen Uudenmaan Erityishuoltopiirin hallintokeskus.

Kilpailureitin pituus on siirtymineen noin 105 kilometriä. Yhteen kierokseen kuuluu kuusi maastokoetta, joista maastokokeet 1-4 ajetaan kahteen kertaan. Täten tulee maastokokeiden määräksi yhteensä kymmenen. SM-luokat ja V40 luokat ajavat kaikki maastokokeet.

Kilpailussa on keskitetty ja paikallaan pysyvä huolto, joka on Riihenmäessä kilpailukeskuksessa. Kilpailijat tulevat huoltoon aina kahden maastokokeen jälkeen.

Sarjassa muutoksia

Enduron SM-sarjaa on tänä vuonna jouduttu muuttamaan, sillä Jämsän kilpailu jouduttiin perumaan, joten kilpailukalenteriin jäi vain kuusi osakilpailua. Mäntsälän SM-kisa piti alkuperäisen aikataulun mukaan ajaa jo 22.8., mutta samana viikonloppuna ajetaan MM-motocrossin osakilpailu Vantaalla. Kisaan tarvitaan koulutuksen saaneita ja lisenssin omaavia järjestäjiä iso joukko, joten Mäntsälän moottorikerho anoi endurokilpailun siirtoa ja anomus hyväksyttiin.

Kisan siirtäminen on helpottanut järjestelyä ja reitin suunnittelua, koska viljan korjuu ehditään tehdä sitä ennen ja paras marjakausi on ohi eikä metsästyskään ole vielä alkanut.

Kärhän lenkillä ajetaan SM-luokat A125/2t, A250/4t, A avoin, B 125/2t, B250/4t, B avoin, joukkuekisa, ja Suomen Cup luokissa V40 ja V50 sekä kansalliset luokat C125/2t, C250/4t, C avoin sekä merkkimestaruus.

Kerhojoukkuekisan joukkueessa on kolme A- tai B-luokan ajajaa. Moottoripyörän moottorin iskutilavuus on vapaa. Lisäksi saa joukkueella olla yksi varamies.

Uusi joukkuekilpailu

Uutena joukkuekilpailuna ajetaan epävirallinen merkkimestaruuskilpailu. Siitä voivat ajaa sekä maahantuojien että yksityistiimien joukkueet. Joukkueessa on kolme A- tai B-luokan ajajaa sekä yksi varamies sekä joukkueenjohtaja. Joukkueen moottoripyörien tulee alaan samanmerkkisiä. Moottorin iskutilavuus on vapaa.
– Merkkimestaruuskilpailu on uusi asia. Sen tavoitteena on lisätä mielenkiintoa enduroa kohtaan ja antaa kilpailuun uutta sisältöä. Toivomme, että merkkimestaruus kiinnostaa kilpailijoita, kilpailunjohtaja Pekka Aalto Mäntsälän Moottorikerhosta toteaa.

Kuljettajien yhdyshenkilönä on Kärhän lenkin perustaja, viisinkertainen Päijänteen ympäriajon voittaja Pertti Kärhä.


Kilpailun pääyhteistyökumppani

Motopalvelu Niemitalo